JATGEIR. Mahtava teko tuo; mutta minä sepitän siitä runon, yhtä mahtavan kuin tekonne.
SKULE KUNINGAS. Onko sinulla varalla monta sepittämätöntä runoa,
Jatgeir?
JATGEIR. Ei, mutta monta syntymätöntä; ne sikiävät toinen toisensa jälkeen, saavat hengen ja syntyvät.
SKULE KUNINGAS. Ja jos minä, joka olen kuningas, ja jolla on valta, surmauttaisin sinut, kuolisivatko sinun kanssasi kaikki ne syntymättömät runoilija-ajatukset, joita kannat sisässäsi?
JATGEIR. Herra, suuri synti on surmata sorea ajatus.
SKULE KUNINGAS. Minä en kysy, onko se synti; minä kysyn onko se mahdollista!
JATGEIR. En tiedä.
SKULE KUNINGAS. Onko sinulla koskaan ollut toinen runoilija ystävänä, ja onko hän koskaan kuvaillut sinulle suurta, ihanaa runoelmaa, jonka hän aikoi sepittää?
JATGEIR. On herra.
SKULE KUNINGAS. Etkö sinä toivonut voivasi tappaa häntä ottaaksesi hänen mietteensä ja sepittääksesi runoelman itse?