JATGEIR. Teillä on vaimo.
SKULE KUNINGAS. Hänen otin, että hän synnyttäisi minulle poikia.
JATGEIR. Mutta teillä on tytär, herra, — suloinen ja ihana tytär.
SKULE KUNINGAS. Jos tyttäreni olisi poika, niin en kysyisi, mitä lahjaa tarvitsen, (äkkiä:) Minulla täytyy olla joku luonani, joka minua tottelee itse mitään tahtomatta, — joka järkähtämättömästi uskoo minuun, joka liittäytyy minuun hyvässä ja pahassa, joka elää ainoastaan valaistaksensa ja lämmittääksensä minun elämääni, jonka täytyy kuolla, jos minä kaadun. Neuvo minua, Jatgeir runoilija!
JATGEIR. Ostakaa koira, herra.
SKULE KUNINGAS. Eikö ihminen riittäisi?
JATGEIR. Semmoista ihmistä saatte kauan etsiä.
SKULE KUNINGAS (Äkisti). Tahdotko sinä, Jatgeir, olla se ihminen? Tahdotko olla poikani! Sinä saat Norjan kruunun perinnöksi, — sinä saat maan ja valtakunnan, jos tahdot olla minun poikanani, elää minun elämäni työn eteen ja uskoa minuun!
JATGEIR. Ja mikä takaus tulisi minun antaa, ett'en teeskentele —?
SKULE KUNINGAS. Jätä sikseen elämäsi kutsumus; elä koskaan enää runoile, niin minä luotan sinuun!