RAGNHILD ROUVA (likistyy häneen, huutaen). Skule!
SIGRID (repii heidät hänestä erilleen ja huutaa hurjalla, loistavalla ilolla): Päästäkää, päästäkää hänet, vaimot; — nyt siivet kasvavat hänen ajatukselleen.
SKULE KUNINGAS (lujasti ja vakavasti Pietarille). Sinä näit minussa taivaan valitseman, — sen, jonka piti toimittaa suuren kuninkaan-tehtävän maassa. Katso minuun tarkemmin, sinä hurjistunut! Kuninkaan repaleet, joilla olin itseni koristellut, olivat lainatut ja varastetut, — nyt riisun ne päältäni, toisen toisensa perästä.
PIETARI (tuskallisesti). Ylhäinen isäni, jalo isäni, elkää puhuko noin!
SKULE KUNINGAS. Kuninkaan-ajatus oli Hookonin eikä minun; ainoastaan hän on saannt Herralta voiman sitä toteuttaa. Sinä olet uskonut valhetta; käänny pois minusta ja pelasta sielusi.
PIETARI (murretulla äänellä). Kuninkaan-ajatus on Hookonin!
SKULE KUNINGAS. Tahdoin olla mahtavin maassa. Jumala, Jumala; katso, minä nöyrryn etehesi ja seison tässä halvimpia halvimpana.
PIETARI. Ota minut pois maasta; sillä täällä olen minä kodoton nyt!
(Vaipuu alas kirkonportaille).
SKULE KUNINGAS. Minulla oli ystävä, joka vuodatti verensä minun edestäni Oslossa. Hän sanoi: mies voi kuolla toisen elämän tehtävän edestä; mutta jos hän jää elohon, niin eläköön omansa eteen. — Minulla ei ole elämän tehtävää, jonka eteen eläisin, enkä minä myöskään voi elää Hookonin tehtävän eteen, — mutta minä voin kuolla sen edestä.