PIETARI. En koskaan.
NIKOLAUS PIISPA. Kaikki he pelkäävät; sen uskallan vannoa! Tuolla pöydällä on iso kirja, sinetti päällä; anna se minulle. (Pietari tuo kirjeen.) Se on äidillesi.
PIETARI. Äidilleni?
NIKOLAUS PIISPA. Sinä saat matkustaa pohjoiseen, Hoologalantiin, sitä viemään. Olen kirjoittanut hänelle eräästä suuresta ja painavasta asiasta; sinun isästäsi on tullut tietoja.
PIETARI. Hän taistelee Herran sankarina pyhässä maassa. Jos hän siellä kaatuu, on hän kaatuva siunatulla maalla; sillä siellä on joka jalan-ala maata pyhää. Minä muistutan Jumalaa hänestä kaikissa rukouksissani.
NIKOLAUS PIISPA. Rakastatko Antero Skjaldarbandia?
PIETARI. Hän on rehellinen mies; mutta toinen mies on olemassa, jonka suuruudella äitini minua ikäänkuin imetti ja elätti.
NIKOLAUS PIISPA (nopeasti). Onko se Skule herttua?
PIETARI. Niin on, herttua, — Skule Boordinpoika. Äitini tunsi hänet nuorena. Herttua on varmaan etevin mies maassa!
NIKOLAUS PIISPA. Tuossa on kirje; lähde kohta sen kanssa pohjoiseen! —
Veisaavatko ne tuolla sisällä?