ARNHOLM. Ja te sanotte olevanne itsekäs!
WANGEL. Oi, olihan minun hyvitettävä niin suuri rikos. En voinut mielestäni jättää käyttämättä mitään keinoa, joka hiukankin voisi hänen tilaansa lieventää.
ARNHOLM. Miten te oikeastaan selitätte sen voiman, jolla tuo muukalainen Ellidaa hallitsee?
WANGEL. Hm, — rakas ystävä — siinä lienee jotain, joka ei ole selitettävissä.
ARNHOLM. Jotakin, joka itsestään on selittämätöntä, tarkoitatte? Aivan selittämätöntä?
WANGEL. Ainakin toistaiseksi.
ARNHOLM. Uskotteko sitten sellaisia voimia olevan?
WANGEL. En usko enkä ole uskomatta. Minä vaan en tiedä. Siksi jätän sen ratkaisematta.
ARNHOLM. Mutta selittäkääpäs minulle muuan seikka. Tuo hänen ihmeellinen, kammottava väitteensä lapsen silmistä —?
WANGEL (Innokkaasti.) No, tuota juttua silmistä minä en usko! En tahdo uskoa mitään sellaista. Sen täytyy olla pelkkää mielikuvitusta. Ei mitään muuta.