WANGEL. Vasta silmistä, sanoit —
ELLIDA. Oi niin, — silmät! Silmät!
WANGEL. No, mutta Näkövuorella sanoit, että hän aina näyttäytyy sinulle sellaisena kuin hän silloin oli erotessanne. Silloin kymmenen vuotta takaperin.
ELLIDA. Sanoinko niin?
WANGEL. Sanoit.
ELLIDA. Hän näytti kai silloin jotenkin samanlaiselta kuin nyt.
WANGEL. Ei. Sinä kuvasit hänet aivan toisenlaiseksi toissailtana kotiin
palatessamme. Kymmenen vuotta sitten hänellä ei ollut partaa, sanoit.
Toisin hän oli puettukin. Ja rintasolki, jossa oli tuo helmi —?
Semmoista ei eilisellä miehellä ollutkaan.
ELLIDA. Ei, sitä hänellä ei ollut.
WANGEL (Katsoo tutkivasti häneen.) Ajattele siis hiukan, rakas Ellida. Tahi ehkä et enään oikein muista, minkänäköinen hän silloin oli, kun hän seisoi kanssasi Bratthammerilla?
ELLIDA (Muistellen, sulkee silmänsä hetkeksi.) En oikein selvästi. Ei, — tänään en sitä jaksa muistaa! Eikö se ole kummallista?