WANGEL. Mitä sinä huomaat?
ELLIDA. Minä huomaan, että se elämä, jota me kaksi elämme — ei ole avioliitto.
WANGEL (Katkerasti.) Se on totta. Se elämä, jota me nyt vietämme, ei ole avioliitto.
ELLIDA. Ei ole ennenkään ollut. Ei koskaan. Ei alusta pitäenkään (Katselee miettien eteensä.) Ensimäisestä — siitä olisi voinut tulla ehjä ja oikea avioliitto.
WANGEL. Ensimäisestä? Mitä ensimäistä sinä tarkoitat?
ELLIDA. Minun avioliittoani — hänen kanssaan.
WANGEL (Katselee häneen hämmästyneenä.) En ymmärrä sinua!
ELLIDA. Oi, rakas Wangel, — älkäämme valehdelko toisillemme. Eikä itsellemmekään.
WANGEL. Ei, — älkäämme valehdelko! Vaan entä sitten?
ELLIDA. Niin, näetkös, — me emme koskaan voi kiertää sitä tosiasiaa — että vapaaehtoinen lupaus on täysin yhtä sitova kuin vihkimys.