BOLETTE. Ei, ei, ei! Siihen en koskaan suostu! Sillä se on ihan mahdotonta. — Ei, — herra Arnholm, — ottakaa sitten ennemmin minut.
ARNHOLM. Bolette! Te tahdotte siis kuitenkin!
BOLETTE. Niin, — minä luulen että — tahdon.
ARNHOLM. Suostutte siis kuitenkin minun vainiokseni!
BOLETTE. Suostun. Jos teistä vielä tuntuu, että — että voitte ottaa minut.
ARNHOLM. Jos minusta tuntuu —! (Tarttuu hänen käteensä.) Oi, kiitos, kiitos, Bolette! Mitä äsken sanoitte, — teidän epätietoisuutenne, — se ei minua säikytä. Jos en nyt vielä omistakkaan teidän sydäntänne kokonaan, niin olen sen voittava. — Oi, Bolette, käsilläni minä teitä kannan!
BOLETTE. Ja minä saan nähdä maailmaa. Saan elää mukana elämässä. Sen olette luvannut minulle.
ARNHOLM. Ja sanassani pysyn.
BOLETTE. Ja saan oppia kaikkea, mitä haluan.
ARNHOLM. Niin, minä rupean itse teidän opettajaksenne. Niinkuin ennen,
Bolette. Muistatteko viimeistä vuotta koulussa. —