BOLETTE (Hiljaa ajatuksiinsa vajoten.) Mikä onni — tietää olevansa vapaa — ja pääsevänsä uusiin oloihin. Eikä tarvitse huolehtia tulevaisuudestaan. Ei vaivata päätään tuon tyhmän toimeentulon tähden. —
ARNHOLM. Ei, sen takia ei teidän koskaan tarvitse päätänne vaivata. Ja — eikö niin, rakas Boletteni, — sekin on jo hyvä asia? Vai miten?
BOLETTE. Hyvä se on sekin. Se on varma.
ARNHOLM (Laskee kätensä hänen vyötäisilleen.) Oi, saattepa nähdä kuinka hauskaa ja huoletonta meillä yhdessä tulee olemaan! Ja kuinka tyynesti ja turvallisesti ja toisiimme luottaen me tulemme elämään, me molemmat, Bolette!
BOLETTE. Niin, minäkin alan uskoa että — luulen tosiaankin — että tämä voi käydä päinsä. (Katsoo oikealle ja irtautuu äkisti.) Ah! Älkää vaan puhuko mitään tästä!
ARNHOLM. Mikä on, ystäväni?
BOLETTE. Oh, tuolla tuo säälittävä. (Osoittaa.) Katsokaa tuonne.
ARNHOLM. Isännekö —?
BOLETTE. Ei, vaan tuo nuori kuvanveistäjä. Hän tulee tuolla Hilden kanssa.
ARNHOLM. Lyngstrand! No, mikäs häntä vaivaa?