WANGEL. Se on tullut!
LYNGSTRAND. Tullut kuin varas yöllä, voi siitä hyvin sanoa. Niin kuulumattoman hiljaa —
WANGEL. Saattakaa te Hildeä alas laiturille. Kiiruhtakaa! Hän tahtoo varmaankin kuulla soittoa.
LYNGSTRAND. Me olimmekin juuri menossa, herra tohtori.
WANGEL. Me tulemme ehkä jälestä. Vähän ajan kuluttua.
HILDE (Kuiskaa Lyngstrandille.) Nuo kaksi kulkevat myös parittain (Menee Lyngstrandin kanssa puutarhan kautta vasemmalle. Seuraavan aikana kuuluu torvisoittoa kaukaa vuonolta.)
ELLIDA. Se on tullut! Hän on täällä! Minä tunnen sen.
WANGEL. Paras että menet huoneeseen, Ellida. Anna minun yksin puhua hänen kanssaan!
ELLIDA. Oh, — se on mahdotonta! Mahdotonta, minä sanon! (Kirkaisee.)
Ah, — näetkö tuossa hän on, Wangel!
(Tuntematon tulee vasemmalta, pysähtyen polulle,
ulkopuolelle aitaa.)