WANGEL (Katsoo häneen sydämellisesti.) Ellida, Ellida! Oi, — kun ajattelen että nyt me kaksi saamme elää kokonaan toinen toisemme hyväksi.
ELLIDA. — Ja jakaa muistotkin! Sinun muistosi ja minun muistoni ovat yhteisiä.
WANGEL. Niin, eikö totta, rakkaani!
ELLIDA. — Ja molempien lastemme hyväksi, Wangel.
WANGEL. Sinä sanot meidän lapsemme!
ELLIDA. Heidän, joita minä en omista, — mutta jotka minä tahdon voittaa.
WANGEL. Meidän —! (Suutelee iloisena ja kiireesti hänen käsiään.) Oi, — kiitos, kiitos siitä sanasta!
(Hilde, Ballested, Lyngstrand, Arnholm ja Bolette
tulevat vasemmalta puutarhaan.)
(Samanaikaisesti näkyy kaupungin nuorta väkeä ja
kesävieraita polulla, sen ulkopuolella.)
HILDE (Puoliääneen Lyngstrandille.) Mutta katsokaa — hän ja isä näyttävät kuin vasta kihlatuilta!