WANGEL. Hiukan vaan. Jos jotakuta haluttaisi.
BOLETTE. Kyllä toimitan! Hilde, viehän nyt tuo matkalaukku konttoriin (Bolette menee saliin ja sulkee oven mennessään. Hilde ottaa matkalaukun ja menee puutarhan lävitse rakennuksen taakse vasemmalle.)
ARNHOLM. (On katseellaan seurannut Bolettea.) Siinä on todellakin kelpo —. Niin, teillä on nyt kaksi reipasta tyttöä talossanne.
WANGEL (Istuutuu.) Niin, eikö olekin?
ARNHOLM. Varsinkin Bolettea täytyy minun oikein ihmetellä — ja Hildeä myös. Mutta entäs te itse, rakas tohtori, aiotteko te jäädä tänne koko eliniäksenne?
WANGEL. Siihenhän tuo jäänee. Ja täällähän minä olen syntynyt ja kasvanut. Täällä elänyt onnellisena vaimoni kanssa, hänen kanssaan, joka niin pian meidät jätti. Hänen, jonka tekin tunsitte, kun olitte täällä viimeksi.
ARNHOLM. Niin — niin.
WANGEL. Ja nyt elän jälleen onnellisena toisen vaimoni rinnalla. Niin, minun täytyy sanoa, että lopultakin olen ollut onnen suosikki.
ARNHOLM. Mutta toinen avioliittonne on lapseton?
WANGEL. Meille syntyi pikku poika kaksi — puolenkolmatta vuotta sitten, mutta hänestä ei ollut pitkää iloa. Lapsi kuoli neljän, viiden kuukauden vanhana.