ELLIDA (Lehtimajasta.) Etsittekö meidän tyttöjä, herra Lyngstrand?
LYNGSTRAND (Käännähtää.) Oh, sielläkö te olettekin, rouva? (Tervehtii ja tulee lähemmäksi.) En. En neitejä. Vaan teitä itseänne, rouva Wangel. Lupasittehan että saisin tulla tervehtimään teitä —.
ELLIDA. Tietysti. Olette aina tervetullut!
LYNGSTRAND. Tuhansia kiitoksia. Ja kun sattui niin onnellisesti, että teillä tänään on juhlapäivä.
ELLIDA. Tekin sen tiedätte?
LYNGSTRAND. Tiedän. Ja sentähden rohkenen ojentaa teille tämän. —
(Kumartaa ja ojentaa kukkavihkon.)
ELLIDA (Hymyilee.) Mutta, hyvä herra Lyngstrand, eikö olisi oikeinta, että antaisitte kauniit kukkanne herra Arnholmille itselleen? Sillä hänhän se kuitenkin on —
LYNGSTRAND (Katsoo epävarmasti toisesta toiseen.) Anteeksi — mutta minä en tunne tätä vierasta herraa. Tämä on vain. — Minä tulen syntymäpäivän johdosta.
ELLIDA. Syntymäpäivän? Olette erehtynyt, herra Lyngstrand. Emme vietä kenenkään syntymäpäivää tänään.
LYNGSTRAND (Hymyilee lempeästi.) Oh, minä kyllä tiedän. Vaikka en luullut sitä niin salaiseksi.