ELLIDA (Lyngstrandille.) No niin, koska te sen kerran tiedätte niin, —
LYNGSTRAND (Tarjoo jälleen kukkavihkoa.) Saanen toivottaa teille onnea. —
ELLIDA (Ottaa kukat.) Tuhannet kiitokset. Tehkää hyvin ja istukaa hetkiseksi, herra Lyngstrand. (Ellida, Arnholm ja Lyngstrand istuutuvat lehtimajaan.)
ELLIDA. Tämä —- tämä minun syntymäpäiväni — oli oikeastaan aiottu salaisuudeksi, herra yliopettaja.
ARNHOLM. Niin, nähtävästi. Se ei ollut meitä syrjäisiä varten.
ELLIDA (Laskee kukkavihkon pöydälle.) Juuri niin. Ei meitä syrjäisiä varten.
LYNGSTRAND. Saatte olla huoleti. Minä en virka siitä kellekään kuolevaiselle.
ELLIDA. Sitä en suinkaan tarkoittanut. Mutta kuinka te nyt jaksatte?
Minusta näytätte entistä paremmalta.
LYNGSTRAND. Oh, minä uskon tästä pian paranevani. Ja kun sitten tulevana kesänä pääsen ehkä Italiaan. —
ELLIDA. Ja pääsettehän te, sanovat tytöt.