LYNGSTRAND. Niin, sillä minulla on Bergenissä eräs hyväntekijä ja suojelija. Ja hän on luvannut auttaa minua ensi vuonna.
ELLIDA. Miten olette hänen kanssaan joutunut tekemisiin?
LYNGSTRAND. Oh, siitä saan kiittää erästä onnellista sattumaa. Minä olin nähkääs kerran merimiehenä eräässä hänen laivassaan.
ELLIDA. Todellakin? Siihen aikaan teitä huvitti merilläkulkeminen.
LYNGSTRAND. Ei, ei vähääkään. Vaan kun äitini kuoli, niin ei isä sietänyt enään minua vetelehtimässä kotona. Ja niin läksin merille. Sitten jouduimme kotimatkalla Englannin kanavassa haaksirikkoon. Ja se oli onneksi minulle.
ARNHOLM. Kuinka niin?
LYNGSTRAND. Sillä siinä haaksirikossa sain tämän vammani. Tämän täällä rinnassa. Olin näet liian kauan jääkylmässä vedessä, ennenkuin pelastivat minut. Ja sittenhän minun täytyi heittää merimiehenammatti. Ja se oli todellakin suuri onni.
ARNHOLM. Niinkö arvelette?
LYNGSTRAND. Niin. Sillä eihän vamma ole sen vaarallisempi. Ja nythän minä saan ruveta kuvanveistäjäksi, joksi haluan kaikesta sydämestäni. Ajatelkaahan, — saada muovailla pehmeätä savea, joka taipuu niin hienosti sormien välissä!
ELLIDA. Ja mitä te sitten aiotte muovailla siitä? Vedenhaltijoita ja merenneitoja? Tai muinaisajan viikinkejä?