LYNGSTRAND. Ovat. Isänne pistäysi ravintolaan, ja muut istuvat ulkopuolella soittoa kuulemassa. Mutta sitten aikovat he kiivetä tänne, sanoi äitinne.
HILDE (Katsoo häneen.) Nyt olette kai hyvin uupunut?
LYNGSTRAND. Niin, tuntuu kuin olisin hieman uupunut. Luulenpa tosiaan, että minun täytyy istahtaa vähäksi aikaa. (Istuu kivelle.)
HILDE (Hänen edessään.) Tiedättekö, että myöhemmin tanssitaan tuolla alhaalla soittolavalla?
LYNGSTRAND. Kyllä kuulin puhuttavan siitä.
HILDE. Teistä kai on hauska tanssia?
BOLETTE (Poimii kanervikosta kukkasia.) No mutta Hilde, anna nyt herra
Lyngstrandin edes hengähtää.
LYNGSTRAND (Hildelle.) Niin, neiti, minä tanssisin mielelläni — jos vaan voisin.
HILDE. Niinkö. Ettekö ole koskaan opetellut?
LYNGSTRAND. En, en ole opetellutkaan. Mutta en minä oikeastaan sitä tarkoittanut. Tarkoitin, etten voi rintani tähden.