WANGEL. Niin, niin. — Ja sitten sinä menit kihloihin hänen kanssaan?
ELLIDA. Menin. Hän sanoi, että minun täytyy tehdä se.
WANGEL. Täytyy? Eikö sinulla siis ollut omaa tahtoa?
ELLIDA. Ei, hänen läsnäollessaan. Oh — jälestäpäin minusta kaikki tuntui ihan käsittämättömältä.
WANGEL. Olitteko usein yhdessä?
ELLIDA. Emme. Emme usein. Kerran hän tuli meille katselemaan majakkaa. Silloin minä tutustuin häneen. Ja senjälkeen tapasimme toisemme silloin tällöin. Mutta sitten tapahtui tuo kapteenin murha. Ja silloinhan hänen täytyi matkustaa.
WANGEL. Niin, niin. Kerroppas siitä vähän tarkemmin!
ELLIDA. Se tapahtui varhain päivän koittaessa. Minä sain kirjelipun. Ja siinä hän käski minun tulla luokseen Bratthammeriin, — tiedäthän, tuolle särkälle, joka on majakan ja Skjoldvikin välissä.
WANGEL. Ja sinä menit?
ELLIDA. Menin. En voinut muuta. Ja sitten hän kertoi tappaneensa yöllä kapteenin.