ELLIDA. Oi, kuinka voit niin sanoa? Tuleehan hän taas huomis-yönä.
WANGEL. Antaa hänen tulla. Mutta sinua hän ei ainakaan enää tapaa.
ELLIDA (Pudistaa päätään.) Oi, Wangel, älä luule, että voit estää häntä.
WANGEL. Sen voin, ystäväni, — luota vaan minuun.
ELLIDA (Mietteissään, kuulematta häntä.) Kun hän nyt on ollut täällä — huomis-yönä —? Ja kun hän sitten on mennyt laivassa yli valtameren —?
WANGEL. Niin, mitä sitten?
ELLIDA. Sitten hän ei enään koskaan — koskaan palanne?
WANGEL. Ei, rakas Ellida, siitä voit olla aivan varma. Mitä hän täällä tekisi tämän jälkeen? Nythän hän sinun omasta suustasi on kuullut, että sinä et tahdo olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Sitenhän siitä on päästy.
ELLIDA (Itsekseen.) Huomenna siis. Tai ei enään koskaan.
WANGEL. Ja jos hänen päähänsä pistäisi tulla uudelleen tänne —