Rouva Linde. Älkää unohtako, että minulla oli apua tarvitseva äiti ja kaksi pientä veljeä. Me emme voineet odottaa teitä, Krogstad; siihen aikaan tulevaisuutenne vielä hämärti kaukana.
Krogstad. Olkoon niin; vaan teillä ei ollut oikeutta hyljätä minua toisen miehen tähden.
Rouva Linde. Niin, en tiedä. Useasti olen kysynyt itseltäni, oliko minulla oikeutta siihen.
Krogstad (hiljemmin.) Teidät kadottaessani oli minusta ikäänkuin kaikki vahva pohja olisi vierinyt pois jalkojeni alta. Katsokaa minuun, nyt olen minä niinkuin haaksirikkoon joutunut mies laivahylyllä.
Rouva Linde. Apu lienee lähellä.
Krogstad. Se oli lähellä; mutta silloin tulitte te ja astuitte väliin.
Rouva Linde. Tietämättäni, Krogstad. Vasta tänäpänä sain sen tietää, että minä tulen teidän sijaanne Pankkiin.
Krogstad. Minä uskon teitä, kun sen sanotte. Mutta nyt, kun sen tiedätte, ettekö sittenkään peräy?
Rouva Linde. Ei; sillä se ei kumminkaan hyödyttäisi teitä ollenkaan.
Krogstad. Oh, hyödyttäis, hyödyttäis —; minä sen tekisin kumminkin.