Rouva Linde. Niin, tehkää se; saattakaa minua portilleni asti.
Krogstad. Näin sanomattoman onnellinen en ole koskaan ennen ollut. (menee ulos ulko-oven kautta; ovi etuhuoneen ja salin välillä jää edelleen avoimeksi.)
Rouva Linde. (siivoaa hiukan huonetta ja panee päällysnuttunsa reilaan.) Mikä käänne! Niin, mikä käänne! Ihmisiä, joita varten on työtä tekeminen, — joita varten on eläminen; koti, johon saatan tuottaa iloa ja hauskuutta. No, siitä on tietysti kiinni pidettävä —. Voi, jos tulisivat kohta — Ahaa, siinä ne ovatkin. Takki päälle. (Ottaa hatun ja takin.)
(Helmerin ja Noran äänet kuuluvat ulkoa; avain väännetään ja Helmer tuo Noran melkein väkisin etuhuoneesen. Nora on puettu italialaiseen pukuun suuri musta shaali päällänsä; Helmer on juhla-vaatteissa, avonainen musta domino päällä.)
Nora. (vielä ovella, vastustellen.) Ei, ei, ei tänne sisään! Tahdon ylös jälleen. En tahdo mennä pois niin aikaiseen.
Helmer. Mutta Nora-kulta —
Nora. Oi, minä rukoilemalla pyydän sinua Torvald; minä pyydän sinua niin sydämmellisen hartaasti, — ainoastaan yhden tunnin vielä!
Helmer. Ei minuutiakaan, armas Norani. Sinä tiedät, mikä välipuhe meillä oli. Kas niin; käy sisään; sinä seisot tässä ja vilustut. (hän vie Noran, huolimatta hänen vastustelemisestaan, mukavasti huoneesen.)
Rouva Linde. Hyv'iltaa.
Nora. Kristiina!