Helmer. Niin on ainoastaan yksi selitys mahdollinen.
Nora. Mikä?
Helmer. Sinä et enää rakasta minua.
Nora. En, siinäpä se juuri onkin.
Helmer. Nora! — Ja sen sinä sanot!
Nora. Oh, se niin kirvelee mieltäni, Torvald; sillä sinä olet aina ollut niin kiltti minua kohtaan. Vaan minä en voi sille mitään. Minä en enää rakasta sinua.
Helmer (väkinäisellä malttamuksella.) Onko tämäkin selvä ja vissi vakuutus?
Nora. On, aivan selvä ja vissi. Juuri sen vuoksi minä en kauemmin tahdo olla täällä.
Helmer. Ja voitko myös tehdä minulle selvää siitä, millä tavoin minä olen menettänyt sinun rakkautesi?
Nora. Niin, sen voin kyllä. Se oli tänä iltana, kun se kumma ei tullut; sillä silloin huomasin minä ettei sinussa ole sitä miestä, jota olin mielessäni kuvaillut.