Helmer. Selitä se tarkemmin; minä en ymmärrä sinua.
Nora. Olen niin kärsivällisesti nyt odottanut kahdeksan vuotta; sillä, Herra nähköön, tiesinhän minä, ettei se kumma tule joka päivä. Niin tuli tämä asia sortuen minun päälleni; ja silloin olin minä niin varma siitä, että nyt se kumma tulee. Kun Krogstadin kirje oli tuolla kirjelaatikossa, ei minulle hetkeksikään pistänyt päähän, että sinä voisit tahtoa antautua tuon miehen vaatimusten alle. Minä olin niin lujasti varma siitä, että sinä sanoisit hänelle: tehkää asia kuuluksi koko maailmalle. Ja kun se oli tapahtunut —
Helmer. Niin mitä sitten? Kun olisin antanut oman vaimoni altiiksi häpeälle ja häväistykselle —!
Nora. Kun se oli tapahtunut, silloin luotin minä niin lujan lujasti siihen, että sinä astuisit esille ja ottaisit kaikki päällesi sanoen: minä olen syyllinen.
Helmer. Nora —!
Nora. Sinä arvelet, etten minä koskaan olisi ottanut vastaan semmoista uhrausta sinulta? En, se on tietty. Vaan mikä arvo minun vakaamuksillani olisi ollut sinun vakaamuksiesi rinnalla? — Siinä se kumma, jota minä peloissani toivoin. Ja sitä estääkseni, aioin minä tehdä lopun elämästäni.
Helmer. Ilolla tekisin minä yöt päivät työtä sinun puolestasi, Nora, — kantaisin surua ja murhetta sinun tähtesi. Vaan ei ole ketään joka antaisi kunniansa altiiksi rakastettunsa edestä.
Nora. Sen ovat tuhannen tuhannet vaimot tehneet…
Helmer. Oh, sinä sekä ajattelet että puhut niinkuin ymmärtämätön lapsi.
Nora. Olkoon. Vaan sinä — et ajattele etkä puhu niinkuin se mies, jonka kanssa minä voisin yhdistyä. Kun sinun pelkosi oli haihtunut, — ei siitä mikä minua uhkasi, vaan siitä, johon itse olit joutua, ja kun koko vaara oli ohitse, silloin oli sinusta niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Minä olin aivan niinkuin ennenkin sinun pikku laululeivosesi, sinun nukkesi, jota sinä tästälähin aioit kahta varovammin kantaa käsilläsi koska se oli niin hauras ja hapero. (nousee ylös.) Torvald, — sinä hetkenä nousi mieleheni se miete, että minä kahdeksan vuoden kuluessa olen elänyt tässä yhdessä vieraan miehen kanssa ja että olen saanut kolme lasta —. Oh, minä en kärsi ajatella sitä! Voisin repiä itseni palasiksi.