Nora. Ei, alota sinä. Tänään en tahdo olla itsekäs. Tänään tahdon ajatella vain sinun asioitasi. Vaan yhden asian sanon sinulle kumminkin. Tiedätkös, mikä suuri onni on kohdannut meitä näinä päivinä?
Rouva Linde. En. Mikä se on?
Nora. Ajatteleppas, mieheni on tullut tirehtöriksi osakepankkiin!
Rouva Linde. Miehesikö? No, mikä onni —!
Nora. Niin, sanomaton! Elää asianajajana, sehän on niin epävarmaa, varsinkin kun et tahdo tietää muista asioista kuin semmoisista, jotka ovat kunnollisia ja kauniita. Ja sitä Torvald tietysti ei ole koskaan tahtonut; ja siinä olen minä aivan yhtä mieltä hänen kanssaan. Oh, ymmärräthän, että me olemme iloiset! Hän alkaa tointansa pankissa jo uudesta vuodesta, ja silloin saa hän suuren palkan ja paljon prosentteja. Tästälähin saatamme elää peräti toisin kuin ennen — aivan niin kuin tahdomme. Oi, Kristiina, kuinka minä tunnen itseni keveäksi ja onnelliseksi! Niin, ompa kumminkin hauskaa, kun on oikein paljon rahoja eikä ollenkaan huolia. Eikö niin?
Rouva Linde. Niin, ainakin mahtaa olla hauskaa, kun saa mikä on tarpeellisinta.
Nora. Ei, ei ainoastaan tarpeellisinta, vaan oikein, oikein paljon rahoja!
Rouva Linde (hymyilee.) Nora, Nora, etkö vieläkään ole tullut järkeväksi? Koulussa ollessasi olit aika tuhlari.
Nora (hymyy hiljaan.) Niin, siksi Torvald sanoo minua vieläkin. (uhkaa sormellaan.) Vaan "Nora, Nora" ei ole niin hupsu kuin luulette. — Oh, me emme todellakaan ole olleet semmoisissa varoissa, että minä olisin voinut tuhlata. Meidän on täytynyt tehdä työtä kumpaisenkin.
Rouva Linde. Sinunkin?