Nora. Niin, vähäpätöisiä töitä, käsitöitä, virkkaamista ja korko-ompelusta ja muuta semmoista; (huolimattomasti) ja muita töitä myöskin. Tiedäthän, että Torvald otti eron virkakunnasta kun menimme naimisiin? Siinä ei ollut toivoa päästä korkeampaan virkaan hänen virastossaan, ja täytyihän hänen nyt ansaita enemmän rahaa kuin ennen. Vaan ensi vuonna teki hän yli voimiensa työtä aivan kauheasti. Hänen täytyi hakea kaikenlaisia sivutuloja, senhän voit arvata, ja tehdä työtä yöt, päivät. Mutta sitä hän ei kestänyt ja niin tuli hän kuoleman sairaaksi. Silloin sanoivat lääkärit aivan välttämättömäksi, että hänen piti päästä etelämaille.
Rouva Linde, Niin, olittehan koko vuosikauden Italiassa?
Nora. Olimme. Ei ollut helppoa päästä liikkeelle, sen voit arvata,
Iivar oli juuri syntynyt silloin. Mutta lähteä meidän tietysti täytyi.
Oh, se oli eriskummaisen kaunis matka. Ja se pelasti Torvaldin hengen.
Mutta se maksoi hirveän paljon rahaa, Kristiina.
Rouva Linde. Sen saatan kyllä arvata.
Nora. Kaksitoista sataa specie-riksiä se maksoi. Neljätuhatta kahdeksan sataa kruunua. Se on iso summa se.
Rouva Linde. Niin, vaan semmoisissa tiloissa on ainakin suuri onni, kun rahoja on olemassa.
Nora. Niin, tahdon sanoa sen sinulle, me saimme rahat isältä.
Rouva Linde. Vai häneltä. Se oli juuri siihen aikaan kun isäsi kuoli, jos oikein muistan.
Nora. Niin, Kristiina, se oli juuri siihen aikaan. Ja ajatteles sitä, minä en voinut lähteä hänen luoksensa hoitamaan häntä. Minä kävin täällä joka päivä odotellen pikku Iivarin syntymistä. Ja lisäksi oli minulla kuolemantaudissa oleva Torvald-raukkani hoidettavana. Armas, kiltti isäni! Minä en enää saanut nähdä häntä, Kristiina. Oi, se on raskainta mitä olen kokenut sittepäivin kun naiduksi tulin.
Rouva Linde. Tiedän sinun rakastaneesi häntä paljon. Vaan sitten läksitten Italiaan?