Nora. Kysyvätkö ne usein minua.
Lapsenpiika. Ovathan ne niin tottuneet näkemään mammaa luonansa.
Nora. Mutta, Anna-Maija, minä en tästä lähtein voi olla niin paljon heidän kanssansa kuin ennen.
Lapsenpiika. No, no, tottuuhan pikkulapset jos mihinkin.
Nora. Niinkös luulet? Luuletkos heidän unohtavan äitinsä, jos olisin aivan poissa?
Lapsenpiika. Herra varjelkoon! — aivanko poissa!
Nora. Kuules, sanoppas minulle, Anna-Maija — sitä olen usein ajatellut.— kuinka sydämesi salli sinun panna lapsesi vieraan hoidettavaksi?
Lapsenpiika. Täytyihän minun, koska mun piti tulla pikku-Noran imettäjäksi.
Nora. Niin, mutta että sinun teki mieli siihen?
Lapsenpiika. Kun oli niin hyvä paikka tarjona! Köyhä, onnettomuuteen joutunut tyttö-parka saattoi kiittää onneaan siitä. Eihän tuo ilkiö pitänyt mitään huolta minusta.