Helmer. Muistat kai isääsi?
Nora. Niin, aivan oikein. Muistahan vaan, mitä kaikkea pahanilkiset ihmiset kirjoittivat isästä sanomalehtiin ja mitä kauheita juorupuheita he hänestä panivat liikkeelle. Pelkäänpä, että hän olisi saanut virka-eronsa, jos ei ylihallitus olisi lähettänyt sinua sinne asiaa tutkimaan, ja jos et sinä olisi ollut hyvä ja avulias häntä kohtaan.
Helmer. Noraseni, onpa jommoinenkin eroitus isäsi asemalla ja minun asemallani. Isäsi ei ollut nuhteeton virkatoimissaan. Mutta minä olen; ja semmoisena toivon pysyväni, niin kauan kuin olen tässä paikassa.
Nora. Oh, eihän kukaan taida tietää, mitä kaikkea pahat ihmiset saattavat keksiä! Nyt meillä voisi olla niin hyvä, niin hauskaa ja onnellista tässä rauhallisessa, huolettomassa kodissamme — sinulla ja minulla ja lapsilla, Torvald! Senvuoksi rukoilen sinua koko sydämmestäni —
Helmer. Ja juuri tällä esirukouksellasi teet minulle vasta oikein mahdottomaksi pitää häntä virassa. Pankissa jo tietävät, että minun on aikomus eroittaa Krogstad virasta. Jos nyt saataisiin kuulla, että uusi pankinjohtaja on muuttanut mielensä vaimonsa rukousten tähden — —
Nora. Entäs sitten —?
Helmer. Tietysti ei mitään, kunhan vaan tää pieni visapää saisi asian käymään tahtonsa mukaan! — Vai minun pitäisi muka saattaa itseni kaikkein virkamiesteni naurun alaiseksi — saattaa ihmiset siihen luuloon, että minuun kaikellaiset syrjäiset syyt voivat vaikuttaa? Saisinpa, sen vakuutan sulle, piankin kokea seuraukset siitä! Ja paitse sitä — onpa yksi seikka, joka tekee Krogstad'in olon aivan mahdottomaksi tässä pankissa, niin kauan kuin minä olen johtajana.
Nora. Mikä se olisi?
Helmer. Hänen siveelliset virheensä olisin hätätilassa kenties voinut kärsiä —
Nora. No niin, Torvald!