HILDE. Teidätkö murskaa? Pystyykö hän sitten johonkin?
SOLNESS. Kyllä, siitä saatte olla varma, että hän se juuri pystyykin! Hän on sitä nuorisoa, joka on valmis kolkuttamaan oveen, ja tekee tyhjäksi koko rakennusmestari Solnessin.
HILDE (katsoo hiljaisen moittivasti Solnessiin). Ja kuitenkin Te tahdoitte sulkea häneltä oven. Hyi sellaista rakentajaa!
SOLNESS. Se on maksanut minulle paljon sydänverta, se taistelu, jonka olen taistellut. — Ja sitäpaitsi minä pelkään, etteivät nuo apulaiset ja palvelijat tottele enää minua.
HILDE. Silloin saatte koettaa siivosti ominpäin. Ei ole muuta neuvoa.
SOLNESS. Toivottoman turhaa, Hilde. Käänne tulee. Ennemmin tai myöhemmin. Sillä kosto on armoton.
HILDE (tuskissaan, pitelee korviansa). Älkää puhuko noin! Tahdotteko aivan surmata minut! Ottaa minulta kaiken, joka on kalliimpi henkeäni!
SOLNESS. Ja mikä se sitten on?
HILDE. Nähdä Teidät suurena. Nähdä Teidät seppele kädessä. Korkealla, korkealla tornissa. (Jälleen rauhallisena.) No, antakaa nyt tänne lyijykynä. Sillä lyijykynä kai Teillä on.
SOLNESS (ottaa esille taskukirjansa). Tässä on.