KAIJA. Ragnar ja eno sanovat, että minun täytyy. Niin että onhan minun taipuminen.
SOLNESS (lempeämmin). Kaija, ettekö Te pohjaltanne pidäkin hiukan
Ragnarista?
KAIJA. Minä pidin Ragnarista hyvin paljon kerran. — Ennenkuin tulin tänne Teille.
SOLNESS. Mutta ette nyt enää? Ette yhtään?
KAIJA (intohimoisesti, panee kätensä ristiin ja ojentaa niitä Solnessia kohti). Oh, tehän tiedätte, että minä pidän nyt vain yhdestä ainoasta koko maailmassa! En tule koskaan kenestäkään toisesta pitämään!
SOLNESS. Hm, niin Te sanotte. Ja kuitenkin Te lähdette minun luotani.
Jätätte minut tänne yksin, keskelle kaikkea.
KAIJA. Mutta enkö sitten saisi jäädä luoksenne, vaikkakin Ragnar —?
SOLNESS (kieltävästi). Ei, ei, se ei käy päinsä. Jos Ragnar menee tiehensä ja ryhtyy töihin omin päin, niin hän tietysti tarvitsee itse teidät.
KAIJA (vääntelee käsiään). Voi, minä en ymmärrä, miten minä saatan erota Teistä. Se on suorastaan mahdotonta, mahdotonta, tunnen!
SOLNESS. No, pitäkää sitten huoli, että Ragnar heittää nämä typeryydet päästään. Menkää naimisiin hänen kanssaan, miten paljon tahdotte —. (Muuttaa puheensa sävyä.) Niin, niin, tarkoitan, — saakaa hänet pysymään täällä, hyvässä paikassaan luonani. Sillä sitenhän minä saan pitää Teidätkin, rakas Kaija.