SOLNESS. Niin, ettekö tätä ymmärrä? Hän tahtoi toimittaa minulle tilaisuuden, jossa tulisin alallani täydellisesti mestariksi — rakentaisin vielä maineikkaampia kirkkoja hänelle. Ensin minä en ymmärtänyt, mihin hän pyrki. Mutta yhtäkkiä se selvisi minulle.
HILDE. Milloin se tapahtui?
SOLNESS. Se tapahtui siihen aikaan, jolloin minä rakensin sen
Lysangerin kirkon tornin.
HILDE. Sen minä jo aavistin.
SOLNESS. Sillä, katsokaas, Hilde, siellä ylämaassa, vieraassa paikassa, siellä minä saatoin antautua mietiskelemään ja aprikoimaan itsekseni. Siellä näin minä selvästi, miksi hän oli ottanut minun pikkulapseni minulta. Siksi, että minulla ei olisi mitään muuta, mihin voisin kiintyä, ei mitään sellaista kuin rakkaus ja onni, ymmärrättehän. Minun piti olla ainoastaan rakentaja. Ja sitten minun piti kaiken ikäni rakentaa vain hänelle. (Nauraa.) Mutta siitä nyt ei tullut mitään!
HILDE. Mitä Te sitten silloin teitte?
SOLNESS. Ensin tarkastin ja tutkin itseäni —
HILDE. Entä sitten?
SOLNESS. Sitten tein minä mahdottoman. Minä niinkuin hänkin.
HILDE. Mahdottoman?