SOLNESS. Molemmat yhtä pahat.
TOHTORI HERDAL. Mutta Te, — Tehän pääsitte sillä tavoin vauhtiin. Olitte alkanut köyhänä maalaispoikana, — ja nyt olette täällä ensimäinen mies alallanne. Niin, niin, herra Solness. Teillä on tosiaan ollut onni matkassanne.
SOLNESS (katsoo arasti tohtori Herdaliin). Niin, mutta sitäpä minä juuri täällä nykyään niin kauheasti pelkään.
TOHTORI HERDAL. Pelkäätte? Sitä, että Teillä on ollut onni matkassanne?
SOLNESS. Aina ja alinomaa minua niin peloittaa, — peloittaa. Sillä kerranhan täytyy käänteen tulla, ymmärrättehän.
TOHTORI HERDAL. Oh, mitä turhia! Mistä se käänne tulisi?
SOLNESS (lujasti ja varmasti). Se tulee nuorisosta.
TOHTORI HERDAL. Pyh! Nuoriso! Ette suinkaan Te nyt vielä ole virkaheitto, luulisin! Oh, ette ole! Te seisotte nyt niin vankalla pohjalla kuin ehkä koskaan ennen.
SOLNESS. Käänne tulee. Minä aavistan sen, ja minä tunnen, että se lähestyy minua. Yksi tai toinen alkaa vaatia: väisty syrjään tieltäni. Ja sitten ryntäävät kaikki muut hänen perästään, ja uhkaavat ja huutavat: tietä, — tietä, — tilaa meille. Niin, saattehan vaan nähdä, tohtori. Kerran tulee nuoriso kolkuttamaan ovelle —
TOHTORI HERDAL (nauraen). Herra varjele, entäpä sitten?