HILDE (katsoo pilkallisesti Solnessiin). Vai niin!
(Kääntyy ja menee hitaasti uunin luokse, jonka eteen hän asettuu ja seisoo siinä kääntyen katsomaan poispäin, liikkumatta ja kädet seljän takana. Lyhyt hiljaisuus.)
SOLNESS (menee varovasti neiti Wangelin luokse ja jää seisomaan hänen viereensä). Neiti Wangel —?
HILDE (on vaiti eikä liikahda).
SOLNESS. Älkää nyt seiskö siinä kuin kivipatsas. Tuo, mitä puhuitte, mahtaa olla jotakin, jota olette uneksinut. (Laskee kätensä neiti Wangelin käsivarrelle.) Kuulkaa nyt —
HILDE (liikauttaa kärsimättömästi käsivarttaan).
SOLNESS (aivan kuin jokin ajatus välkähtäisi hänen päässään). Tahi —!
Odottakaas! — Tässä piilee takana jotakin syvempää, saattehan nähdä!
HILDE (ei liikahdakaan).
SOLNESS (hillitysti, mutta merkitsevällä tavalla). Minun on täytynyt silloin ajatella tätä tällaista. Minä olen varmaan sitä tahtonut. Sitä toivonut. Halunnut sitä. Ja niin ollen —. Eiköhän asia ole sillä tavoin?
HILDE (on yhä ääneti).