SOLNESS. Ja antaisin kuningaskunnankin Teille?
HILDE (katsoo kattoon). Ja miksikä ette? Sillä eihän sen tarvinnut olla juuri tuollainen tavallinen, oikea kuningaskunta.
SOLNESS. Mutta jotakin muuta, ehkä yhtä hyvää?
HILDE. Niin, ainakin yhtä hyvää. (Vilkaisee Solnessiin.) Jos Te kerran voitte rakentaa maailman korkeimman kirkontornin, niin totta kai teillä oli keino hommata jonkinlainen kuningaskuntakin, ajattelin.
SOLNESS (pudistaa päätänsä). Minä en oikein pääse perille Teistä, neiti
Wangel.
HILDE. Ettekö? Minusta se on niin selvää.
SOLNESS. En, minä en voi käsittää, tarkoitatteko sitä, mitä sanotte.
Vai istutteko Te siinä ja laskette pilaa —
HILDE (hymyillen). Lasken pilaa kustannuksellanne? Minäkin muka?
SOLNESS. Aivan niin. Pilaa meidän kummankin kustannuksella. (Katsoo tutkivasti neiti Wangeliin.) Oletteko Te tiennyt kauan, että minä olen naimisissa?
HILDE. Kyllä, sen olen aina tiennyt. Miksi Te sitä kysytte?