SOLNESS. No, mutta onhan hänellä luullakseni hyvä palkka. Mutta jos hän toivoisi enemmän, niin en ole taipumaton —
BROVIK. Ei, ei. Siitä ei ollenkaan ole kysymys. (Kärsimättömästi.) Mutta hänen täytyy nyt viimeinkin saada tilaisuus työskennellä omin päin, hänenkin!
SOLNESS (katsomatta Brovikiin). Luuletteko Te, että Ragnarilla on siihen tarvittava kyky?
BROVIK. En, niin, siinähän se kauhea onkin. Se, että minä olen alkanut poikaa epäillä. Sillä Te ette ole koskaan sanonut yhtään — yhtään ainoaa rohkaisevaa sanaa hänestä. Ja kuitenkin tuntuu minusta sekin mahdottomalta. Täytyyhän hänellä olla kykyä.
SOLNESS. Niin, mutta kun hän ei ole mitään opiskellut — perinpohjaisesti, nimittäin. Paitsi piirustamisen.
BROVIK (katsoo Solnessiin salavihaisesti ja virkkaa käheästi). Tekään ette ollut liioin oppinut sillä ammattialalla silloin, kun olitte minulla apulaisena. Mutta Te pääsitte eteenpäin kuitenkin, Te. (Vetää henkeään raskaasti.) Ja kohositte. Ja tempaisitte voiton sekä minulta — että niin monelta muulta.
SOLNESS. Niin, katsokaas, — minulle se nyt sattui onnistumaan.
BROVIK. Te olette oikeassa. Kaikki Teille onnistui. Mutta siksipä Teillä ei voikaan olla sydäntä antaa minun mennä hautaan — näkemättä, mihin Ragnar pystyy. Ja sitäpaitsi minä tahtoisin nähdä heidät mielelläni naimisissakin — ennenkuin menen pois.
SOLNESS (terävästi). Kaijako sitä tahtoo?
BROVIK. Ei niin paljoa Kaija. Mutta Ragnar puhuu siitä joka päivä. (Rukoilevasti.) Teidän täytyy, — Teidän täytyy auttaa häntä johonkin itsenäiseen työhön! Minun täytyy saada nähdä jotain, minkä poika on tehnyt. Kuuletteko Te!