(Kaija menee vitkastellen piirustushuoneeseen, vilkaisee tuskissaan ja rukoilevasti Solnessiin ja sulkee oven.)
BROVIK (alentaen hieman ääntänsä). Minä en tahdo, että lapsi-raukat tietävät, miten huonosti minun laitani on.
SOLNESS. Niin. Te olette näyttänyt kovin heikolta viime päivinä.
BROVIK. Minä olen pian mennyttä miestä. Voimat vähenevät — päivä päivältä.
SOLNESS. Istukaahan.
BROVIK. Kiitoksia, — saanko minä?
SOLNESS (tempaisee nojatuolin ja kääntää sen sopivammin esille). Tässä on. Olkaa hyvä. — No?
BROVIK (on asettunut vaivaloisesti istumaan tuolille). Niin, sehän se on, se Ragnarin asia. Se se on minusta kaikista vaikein. Mihinkä hän vielä joutuu?
SOLNESS. Poikanne? Hän jää tietysti tänne luokseni, niin kauan kuin hän vain tahtoo.
BROVIK. Mutta siinäpä se juuri onkin, että hän ei tahdo. Ei voi mielestään, — nyt enää.