HILDE. En, siksi, että se kuuluu niin kylmältä ja teräkkäältä ja pistävältä. Velvollisuus — velvollisuus — velvollisuus. Eikö Teistäkin tunnu siltä? Että se ikäänkuin pistää?
SOLNESS. Hm, en ole tullut sitä niin tarkoin ajatelleeksi.
HILDE. Niin se on! Ja kun hän on kerran niin kiltti, — kuten Te sanotte hänen olevan, — niin miksi piti hänen mainita sellaista?
SOLNESS. Mutta, hyvä Jumala, mitä hänen sitten olisi pitänyt sanoa?
HILDE. Hän olisi voinut sanoa, että hän halusi tehdä sen siksi, että hän piti kovasti minusta. Jotakin sellaista olisi hän voinut sanoa. Jotain oikein lämpöistä ja sydämellistä, ymmärrättehän.
SOLNESS (katsoen Hildeen). Sillä tavoinko Te sitä tahtoisitte?
HILDE. Juuri sillä tavoin.
(Käyskentelee edestakaisin, pysähtyy kirjakaapin eteen ja katselee kirjoja.)
HILDE. Teillä on vankasti kirjoja täällä.
SOLNESS. Oh, jonkun verran on tullut hankituksi.