HILDE (hetkisen vaiti oltuaan). Eikö teidän vaimonne suorastaan voi minua sietää?
SOLNESS. Oletteko te hänessä mitään sellaista huomaavinanne?
HILDE. Ettekö Te itse sitten voinut sitä huomata?
SOLNESS (vältellen). Aline on tullut niin kovin ihmisaraksi näinä viime vuosina.
HILDE. Onko hän sellainenkin?
SOLNESS. Mutta jos Te vain saisitte oppia häntä oikein tuntemaan —. Niin, sillä hän on kiltti — ja niin hyvä — ja kunnollinen pohjaltaan —
HILDE (kärsimättömästi). Mutta kun hän kerran sitä on, — kuinka saattaa hän ryhtyä puhumaan tällaista: velvollisuudesta!
SOLNESS. Velvollisuudesta?
HILDE. Niin, sanoipa hän lähtevänsä kaupungille ostaakseen jotakin minulle. Siksi, että se on hänen velvollisuutensa, — hän sanoi. Oh, minä en jaksa kärsiä tuollaista ilkeää, rumaa sanaa!
SOLNESS. Miksikä ette sitten?