HILDE. En, sitä en todellakaan ole tehnyt. (Aprikoi hetkisen ja hymyilee hienosti.) Kyllä, ehkä kuitenkin yhdessä seikassa.
SOLNESS. Siinä sen nyt kuulit, Aline.
ROUVA SOLNESS. Ja mikä se seikka sitten on, neiti Wangel.
HILDE. Oh, sitä minä en sano.
SOLNESS. Sanokaa nyt.
HILDE. Koreat kiitokset, — niin hullu en minä ole.
ROUVA SOLNESS. Kun sinä ja neiti Wangel jäätte yksin, niin kyllä hän sen sanoo, Halvard.
SOLNESS. Vai, — niinkö luulet?
ROUVA SOLNESS. Varmaankin. Sillä sinähän olet hänet tuntenut niin hyvin. Aina siitä saakka kuin hän oli vielä lapsi, — kerroit.
(Poistuu vasemmalla olevasta ovesta.)