ROUVA SOLNESS (torjuen, vetäytyy irti Hildestä). Kaukana siitä. Sehän on ainoastaan minun velvollisuuteni. Ja siksi minä teen sen niin mielelläni.
HILDE (ärtyneenä, suipistaen suutaan). Muuten arvelen, että minä voinkin lähteä ulos kaduille, — näissä somistuksissa, joita olen nyt pukuuni saanut. Vai enkö voi sitten?
ROUVA SOLNESS. Suoraan sanoen, luulenpa, että yksi ja toinen vilkuisi
Teihin hiukan kummakseen.
HILDE (puhaltaa välinpitämättömästi). Pyh! Eikö muuta? Sehän on pelkkää hauskaa, se.
SOLNESS (koettaen salata pahaa tuultaan). Niin, mutta ihmiset voisivat luulla, että Tekin olette hullu, ymmärrättekös.
HILDE. Hullu? Onko tässä kaupungissa sitten niin paljon hulluja?
SOLNESS (osoittaa sormellaan otsaansa). Tässä näette ainakin yhden.
HILDE. Te, rakentaja Solness!
ROUVA SOLNESS. Oh! Mutta kuules nyt, rakas, hyvä Halvard!
SOLNESS. Ettekö te sitä ole vielä huomannut?