SOLNESS (synketen). Onnellinen? Puhutteko Tekin sillä tavoin?
Niinkuin kaikki muutkin.
HILDE. Kyllä, sillä mielestäni teidän pitäisi olla. Kun Te vain voisitte olla ajattelematta noita kahta pikkulasta, niin —
SOLNESS (verkalleen) Niitä kahta, — niistä ei ole helppo päästä erilleen Hilde.
HILDE (hiukan epävarmasti). Ovatko ne yhä niin kovasti haittana? Niin pitkät, pitkät ajat myöhemmin?
SOLNESS (katsoo tiukasti Hildeen, vastaamatta). Onnellinen mies. Te sanoitte.
HILDE. Hm. mutta ettekö Te sitä ole, — muussa suhteessa?
SOLNESS (katselee yhä edelleen Hildeä silmiin). Kun minä kerroin Teille tästä tulipalosta —
HILDE. Niin?
SOLNESS. Eikö siinä ollut eräs erityinen ajatus, johon Teidän huomionne voi kiintyä?
HILDE (miettii ympäri päänsä). En. Mikä ajatus se sitten olisi ollut?