SOLNESS (aivan kuin epätoivon vallassa). Ragnar, — Te ette saa vaatia minulta mitään sellaista, jota minä en voi! Kuuletteko. Ragnar! Teette saa!
RAGNAR. En, en. Anteeksi — (kumartaa ja poistuu).
(Hilde menee kuvastimen luo ja istuutuu sitä lähelle tuolille.)
HILDE (katsoo vihastuneena Solnessiin). Nyt Te teitte oikein pahoin.
SOLNESS. Niinkö Teidänkin mielestänne?
HILDE. Niin, oikein rumasti ja pahoin teitte. Ja kova ja häijy ja julma teko se oli.
SOLNESS. Te ette ymmärrä, minkälaista minun on.
HILDE. Sittenkin —. Ei, Te ette saa olla sellainen. Te.
SOLNESS. Sanoittehan itse äsken, että ainoastaan minun piti saada rakentaa.
HILDE. Niin voin kyllä minä sanoa. Mutta ette Te.