SOLNESS. Minä kai parhaiten. Minä, joka olen niin kalliisti paikkani ostanut.
HILDE. Kylläkin, — jollain jota Te sanotte kotoiseksi onneksi — ja muulla sellaisella.
SOLNESS. Ja päällepäätteeksi sieluni rauhalla.
HILDE (nousee paikaltaan). Sielunne rauhalla! (Sydämellisesti.) Niin, niin, siinä olette oikeassa! — Rakentaja-raukka. — Tehän kuvittelette, että —
SOLNESS (naurahtaen hiljaista, omituista kurkkunaurua). Istukaa nyt jälleen tuohon, Hilde. Niin kerron Teille hullunkurisen asian.
HILDE (jännityksessä istahtaa jälleen). No niin?
SOLNESS. Se kuuluu naurettavalta seikalta. Sillä koko juttu koskee vain pientä savupiipun halkeamaa, näettekös.
HILDE. Niinkö, eikö muuta?
SOLNESS. Ei aluksi.
(Solness siirtää tuolinsa lähemmäksi Hildeä ja istuutuu.)