LIND
havahtuu ajatuksistaan.
Miks niin?
FALK.
Pois silmiäs et tuolta saa, ne parvekkeelle yhä tuijottaa. Kaarrokset laajat lasiseinä-kuistin vieneetkö sulta ovat mielen, muistin? Uurrettu ovenlukko taitehikas, talonko pääty, koristeista rikas? Syy niidenkö, tää sun ei ole vikas?
LIND
säteilevän näköisenä.
Erehdyt; syleilee mua *elo* kuuma. En muuta vaadi, nykyisyyden huuma mun mielein täyttää. On kuin helmaani maailman kaikki aarteet tulvisi! Laulusta riemun kiitos, ystäväni; sen kirjoitit kuin sydänverelläni!
Kohottaa lasinsa vaihtaen Annan kanssa katseen, jota toiset eivät huomaa.
Ma tuoksuvaisen kukan maljan juon, hedelmät kernaasti ma muille suon!