Juo pohjaan.
FALK
katsoo häneen yllätettynä ja liikutettuna, mutta pakottautuu keveään äänilajiin.
Arvoisat naiset, täähän uutta on! Lind kääntynyt on yhteen uskohon. Mies eilen virsikirja käissä kävi, nyt runorumpua hän päristävi. — Arvellaan synnyinlahjaks laulunhenki; mut armotta saa arki-ihminenki, kuin syöttö-hanhi, lihoakseen vaan runonkin roskaa niellä toisinaan, niin että, sisukset jos kaivetaan esille, niin ne tihkuu suurien sanojen ihraa, rasvaa runojen.
Lindille.
Sua kiitän muutoin, pyrintös on oivat; yhdessä kanteleemme vasta soivat.
NEITI SKÄRE.
Kai hyvin, herra Falk, nyt sujuu työ? Maaseudun rauha, — siimes kukkatarhain, se eikö runoniekan paikka parhain — —
ROUVA HALM
hymyillen.