Niin olkoon, ivatkaa vain minua. Oon kana; — mutta poikue on mulla siipeini alla, liian liki tulla ei sitä saa! Ma rohkeasti lyön, jos omiani uhkaa mikään vaara. Tuhmaksi katsotte Te moisen työn, hullumpi viel' ehk' asian on haara, ma ehkä mielestänne ahnas oon; — mut itsekukin tästä vastatkoon!
Tarttuu FALKIN käsivarteen ja jatkaa hillitysti, mutta yhä kasvavalla voimalla.
Oon ahnas, tuhma, tylsä. Ahnas lienen vuoks niiden, jotka Herra mulle soi, ma tuhmenin vuoks tilan ahtaan, pienen, tylsäksi yksinäisyys minut loi. Kuitenkin, nuoruuteni pursi kun vajosi ikimainingeiden taaksi, niin palkaks päästä pitkän taistelun toi mulle voitonviestin toinen haaksi. Sijasta sulkain, jotka särki lento, sijasta unten, tiellä raukeevain, helmaani saapui Herran ihme hento, ylistäin otin, minkä Hältä sain. Vuoks *niiden* sodin, kuljin kautta harhain, vuoks *niiden* pyhää sanaa julistin; — mun lapsilaumani, mun yrttitarhain; — sen myrkytitte sanoin saastaisin! Te todistitte taitehikkaasti, ett' onneni ol' hourun uskoa, ett' oli naurettavaa, mikä rikkaasti eloni täytti; — rauhain vaadin ma takaisin kokonaan, ei murut riitä —
FALK.
Te onnestanne vastuuseen mua vaaditte?
STRÅMAN.
Epäilyn kiven tielleni Te laaditte,
Te yksin vain sen voitte poistaa siitä.
Väliltä minun sekä omieni
luomanne esteet ottakaa taas pois —
FALK.
Ikäänkuin valheen liimaa mulla ois, mill' ehjäks liittää onni, joka meni?