terävästi.
Te tarkoitatte?
FALK.
Helppo sanoa; se *vankka* pohja, hyvin tiedämmehän, kait *raha* on, — tuo ihmekapine, mi vanhanpuoleisille leskille suo pyhimyksen kulta-sädekehän.
GULDSTAD.
Se kait on sentään paljon parempata. Se arvonantoa lie hiljaista, mi esineelleen samaa kunniata suo kuin tuo riemu kuumehoureessa. Onnesta velvoituksen on se tunne, sulosta, minkä huolenpito suo, tahdosta toisen päästä toisen luo, toivosta kantaa tieltä kivet nuo, joihinka jalka käy, vaikk' kulkis kunne. Se käsi hellä, parantava on, se miehen voima on, mi avun antaa voi, se tasapaino lienee loputon, se käsivarsi on, mi kaiken kantaa voi. — Tään kaiken, Svanhild, voin *ma* onnenmaalin saavuttamiseks Teille tarjota.
SVANHILD tekee voimakkaan yrityksen lausuakseen jotakin; GULDSTAD kohottaa kätensä ja estää hänet siitä.
Aatelkaa tarkoin, Teill' on valta vaalin!
Aatelkaa, ettei tarvis katua.
FALK.
Mist' tiedätte —