GULDSTAD.
Sen silmistänne tietää ja näkee, että häntä lemmitte! *Hänelle* myöskin sanokaa nyt se.
Puistaa hänen kättään.
Nyt lähden. Loppua jo leikki sietää. Vakuuttaa voinetteko minulle, ett' ootte hänen tukenansa horjumatta matkalla elon, lohtu tuskassa, kuin öisin ma, —
kääntyy SVANHILDIN puoleen.
niin minun sitä torjumatta hyljätkää se, min tahdoin tarjota. Suurempaan voittoon koskaan päästä vois en; Te saitte onnen; parempata sois en.
FALKILLE.
On totta, — äsken puhuitte myös rahasta, ei yksinomaan ole vain se pahasta. Oon yksinäinen, perijää ei mulla, mit' omistan, se yhteiseks saa tulla. Te ootte poikani, hän tyttäreni, ma muutan rautatehtaalleni rajalla; Te kodin perustatte sillä ajalla, kohtaamme taas, kun umpeen vuosi meni. — Mun tunnette, nyt itse miettikää, ei helposti saa ottaa elämää, asemaa erikoista muihin nähden; — ja, valita Te saatte, — Herran tähden!
Menee sisälle rakennukseen. Äänettömyys. FALK ja SVANHILD katsovat arasti toisiinsa.