SVANHILD.
He toki ovat olleet varuillaan.
Hymyillen.
He »tulevaisuuteni» menneeks luulis, jos nuoret herrasmiehet tämän kuulis.
FALK
katselee mietteissään häntä hetken osaa-ottavasti.
Oon aavistanut kohtalonne tuoksi. — Kun ensi kerran Teidät täällä näin, Te muista erositte mielestäin, Te ette ketään voineet päästää luoksi. Pöydässä seura mallikelpoinen, tee lämmin tuoksui, — jutut, juorut juoksi, miesväki neitten punehtuvain vuoksi kuhersi lailla kesyin kyyhkysten. Pulmista uskonnon ja siveyden puhuivat neitseet kypsät, vanhanlaiset, ylisti taloutta naidut naiset, siell' olitte kuin viluvarpunen. Kun vihdoin noussut oli lörpöttely teemässäykseen, arkihummaukseen, — Te hohditte kuin hopeainen hely, mi vasken joukkoon näytti joutuneen. Olitte raha maasta kaukaisesta, mi käy ei mukaan kurssin tunnetun, töin tuskin kelpas keskusteluhun se voista, taiteesta ja runoudesta. Kun neiti Skäre juuri juttuun hyökkäs —
SVANHILD
äänessään totisempi vivahdus.
Takana Styver niinkuin hahmo sankarin, kädessä hattu niinkuin ase ankarin —