*Rebekka*. No niin, taitaa olla niin. Mutta entä minä? Mitä minusta luulette?
*Matami Helseth*. Hyvänen aika, — eihän teistä ole suurin sanottavaa. Ei sitä yksinäisen naisen ole niinkään helppoa pysyä lujana — arvelen ma. Kaikkihan me olemme ihmisiä, neiti West.
*Rebekka*. Se on tosi sana, matami. Kaikki me olemme ihmisiä. — Mitä te kuuntelette?
*Matami Helseth* (hiljaa). Herra Jesus, — siellä se tulee suoraa päätä.
*Rebekka* (säpsähtää). Siis kuitenkin —! (päättävästi) No niin. Olkoon menneeksi!
(*Johannes Rosmer* tulee eteisestä.)
*Rosmer* (näkee matkahankkeet, kääntyy Rebekkaan ja kysyy). Mitä tämä merkitsee?
*Rebekka*. Minä matkustan pois.
*Rosmer*. Heti?
*Rebekka*. Niin. (matamille.) Siis kello yksitoista.