*Kroll*. Niin, jo nimikin, Johannes Rosmer, on voitoksi lehdelle. Pidetäänhän meitä muita jyrkkinä puoluemiehinä. Minua kuulutaan sen lisäksi kuvattavan oikein hurjaksi kiihkoilijaksi. Siksi emme voi toivoa, että lehti meidän nimessämme voittaa suurta suosiota villityissä ihmislaumoissa. Sinä sitä vastoin — sinä olet aina pysynyt poissa kahakoista. Kaikki täällä ympäristössä tuntevat sinun ja kunnioittavat sinun suoraa luonnettasi, — sinun hienoa ajatustapaasi — sinun moitteetonta rehellisyyttäsi. Ja sitte se arvo ja mahti, jolla entinen papillinen virkasi sinua ympäröi. Entä sitte vielä sukunimesi kaiku!
*Rosmer*. No, sukunimeni —.
*Kroll* (näyttää kuvia seinillä). Rosmersholman Rosmerit, — pappeja ja upseereja. Korkea-arvoisia virkamiehiä. Moitteettomia kunnon miehiä jok'ainoa, — suku joka pian kaksisataa vuotta on ollut täällä kihlakunnan ensimmäisenä. (laskee kätensä Rosmerin olalle.) Rosmer, — oma asemasi ja sukusi perityt muistot velvoittavat sinua puolustamaan kaikkea, mitä yhteiskuntamme tähän asti on hyväksynyt. (kääntyy.) Vai mitä *te* sanotte, neiti West.
*Rebekka* (naurahtaa hiljaa). Rakas rehtori, — minusta tämä on naurettavaa kuunnella.
*Kroll*. Mitä sanotte? Naurettavaa?
*Rebekka*. Niin, sillä nyt sanon teille ihan suoraan —
*Rosmer* (pikaisesti). Ei, ei, — toiste! Ei nyt!
*Kroll* (katselee heitä vuoroon kumpaakin). Mutta mitä kummia te, hyvät ystävät — (keskeyttää.) Hm!
(Matami Helseth tulee oikeanpuolisesta ovesta).
*Matami Helseth*. Tuolla on muuan mies, tuolla kyökkikäytävässä. Hän sanoo, että hän tahtoo tulla tervehtimään pastoria.