*Kroll*. Että sinä kammoat kansankokouksia, ja pelkäät joutuvasi tauluksi niille sukkeluuksille joita *niissä* satelee, — se on hyvinkin luonnollista. Mutta sanomalehtimiehen enemmän yksityinen toimi tai oikeammin sanoen —
*Rosmer*. Ei, ei, rakas ystävä, elä pyydä sitä minulta.
*Kroll*. Itse minä niin kovin mielelläni koettaisin voimiani silläkin alalla. Mutta minulle se on ihan mahdotonta. Minulla on jo ennaltaan niin viljalta työtä. — Sinä sitä vastoin, jota ei enää mikään virkavelvollisuus paina —. Me muut auttaisimme sinua tietysti kaikin voimin.
*Rosmer*. Minä en voi, Kroll. Minä en kelpaa siihen.
*Kroll*. Et kelpaa? Samaa sanoit, kun isäsi hankki sinulle virkasi —
*Rosmer*. Minä olin oikeassa. Siksi sen jätinkin.
*Kroll*. Nooh, jos sinusta vaan tulee yhtä hyvä sanomalehdentoimittaja, kuin olit pappi, niin me olemme hyvin tyytyväiset.
*Rosmer*. Rakas. Kroll; — nyt sanon sinulle kerrassaan, — minä en siksi rupea.
*Kroll*. No, sitte lainaat meille ainakin nimesi.
*Rosmer*. Nimeni?